Eilen Nero heräili siinä kolmen maissa iltapäivällä. Nosteli päätä ja pyrki ylös, ei ihan heti onnistunut. Mutta yks kaks nousi jaloilleen ja hoiperteli ympäriinsä huojuen kuin muutaman liikaa paukun ottaneena. Tarjosin vettä raukalle ja kova janohan se oli. Sitten Nero painui takaisin maata. Nosteli välillä päätään ja kuunteli&katseli menoa ympärillään, silmät tuntui seisovan päässä ja niissä tyhjä katse. Ei ketään vielä kotosalla.

Sitten alkoi hiljainen uikutus joka pian voimistui äänekkäämmäksi. Lääkärin ohjeen mukaan en antanut kipulääkettä vielä tässä vaiheessa, Nero kun sai kuitenkin vahvan kipulääkepiikin lekurin vastaanotolla. Mutta kun seurusteli Neron kanssa ja silitteli, niin kipukin unohtui. Illalla sitten annoin kipulääkkeen, vaikka alkoikin jo näyttää siltä, että eipä Nero kovasti kärsi. Iloinen meininki oli päällä ja kovasti olisi jo pitänyt saada leikkiä ja riepua vetää jne. Otettiin kuitenkin rauhallisin mielin.

Vinkaa koko touhu on ihmetyttänyt, eikö se leikkikaveri ollenkaan riehu!? Ihmettelee Vinka. Tänä aamuna Nero on ollut oma itsensä. Virtaa piisaa, vaikka viikko tässä pitäisi yrittää nyt olla vähän rauhallisemmin. Mitenköhän onnistuu??

Nero ei siedä sitä muovikauluria, mitä käytetään, ettei koira saa nuoltua haavaa. Teinkin sitten Nerolle vanhoista lasten housuista pöksyt, jotka ovatkin ihan hyvät ja peittävät haava kohdan hyvin. Ne jalassa Nero saa olla yöt ja silloin, kun en pysty vahtimaan. Haava näyttää ihan hyvältä, ja toivottavasti sellaisena pysyykin. Eipä tässä muuta :)